2010-11-28

Herrasmiesten aika on ohi?

En varmaankaan ole vielä kirjoitellut tarkemmin Herra Peestä, joka kirjaimellisesti on ihan peestä... Hän on juuri se luokkakaverini, jonka kanssa vietin yhden yön ja joka on ihastunut kaveriini. Hän on myös käsittämättömän söpö, ajoittain erittäin hurmaava, hauska ja jopa yllättävän fiksu, MUTTA suurimman osan ajasta hän on täysi idiootti.

Eilen olin baarissa (missä muuten oli tosi hauskaa, bailasin vain koko illan ihan raivokkaasti), mutta sitten koitti valitettavasti hitaiden aika... Itse olin jo valmiina lähtemään, en tiedä mitään pahempaa kuin istuskella jossakin reunustalla muiden tanssiessa. Traumoja seinäruususena olosta? :D No, kaverini kuitenkin halusi tehdä juuri niin ja siinä me sitten istuskeltiin ja näin kuinka Herra Pee siellä kierteli ja selvästi etsiskeli tanssiparia löytämättä ketään. Viimeisenä hätävarana se tuli sitten pyytämään minua (jos pyytämiseksi lasketaan se, että tyyppi vain tulee ja kiskaisee mut tanssilattialle). Oli kuulemma sellainen olo, että teki mieli tanssia. Ja tanssiessa on kuulemma hyvä keskustella. Keskustelunaiheenamme olivat luokkamme pikkujoulut ja saatuaan tietää tarvitsemansa tiedot, herra vain otti jä LÄHTI kesken biisin. Olin kyllä hetken aika äimänä. On se vaan idiootti, ei voi muuta sanoa.

Ja kyllä, olen taas niin täynnä tätä hätävarana oloa. Voisiko joku ihana ja kiltti mies rakastua minuun tulisesti? Vain minuun. Mutta ei saa olla liian kiltti ja ihana, koska muuten en kiinnostu. Sori, tiedän olevani kauhea ihminen.

2010-11-25

Nothing.

Löysin eilen illalla naamakirjasta yhden todella hyvännäköisen pojan, joka on meidän koulusta. Kuolasin sen kuvia varmaan puolisen tuntia ja aloin miettiä, miksen oo ikinä nähny sitä baarissa. Aavistelin pahaa ja syystä; se on 17. EI NÄIN.

Viime yönä näin unta, jossa Voldemort jahtas mua ja olisin pelastunu menemällä kattomaan tätä uusinta Potter-leffaa, mutta törmäsin johonkin söpöön poikaan ja jäin pussailemaan sitä poikaa niin kauaks aikaa, että se näytös myytiin loppuun. Tärkeysjärjestys kohillaan ja näin.

Todellisessa elämässä ei tapahdu mitään, oon vanha, väsynyt ja raihnainen, enkä jaksa ajatella tai tehdä mitään.

2010-11-21

the only evidence i have from this weekend existing is a title page for a novel i tried writing called "the oyster who gave up drinking"

Mulla oli harvinaisen tylsä viikonloppu, vaikka sen piti olla harvinaisen hyvä. Mun kämppis lähti viikonlopuks muualle ja perjantaina juttelin punkkaripojan kanssa, joka myöskin jäi tänne viikonlopuks, vaikka yleensä se lähtee johonkin. Alkuasetelma oli siis varsin lupaava. Mutta. MITÄÄN EI TAPAHTUNUT.

Äsken sentään kysyin naamakirjan chatissa, että oliko kiva viikonloppu ja oikein korostin, että mulla ei ole mitään tekemistä illaksi. Vastaus: Oli kiva. Mä aattelin kattoa telkkaria koko illan. Että nähtävästi ei kiinnosta ainakaan allekirjoittaneen kanssa hengailu.

Mietin, että en oikeastaan edes tykkää kyseisestä pojasta mitenkään erikoisesti. Se ei ole erityisen hyvännäköinen, fiksu tai muutenkaan puoleensavetävä. Ja mä nimenomaan en halua mitään vakavaa. Joten miksi ihmeessä olen ihan säälittävä heti kun mulla on vähänkin jotain säpinää jonkun kanssa? Nyt otan kyllä itseäni niskasta kiinni.

2010-11-16

I call it my summer of slut; except summer lasts from May until December. It's been incredibly successful.

Mulla on taas ongelma. Haluisin ihan hirveesti hellyyttä ja rakkautta ja säännöllistä seksiä. Mutta en halua poikaystävää! Oon tässä viime päivinä huvittanut itseäni ajattelemalla minua ja punkkaripoikaa yhdessä (ihan ku siihen olis ees mahiksia anyway) ja heti alkoi ahdistaa. Säätäminen eri pojan kanssa joka viikko on vaan liian hauskaa. Ja sit kun se ei enää oo hauskaa, on varmaan jo liian myöhäistä.



Mä en vaan kestä sitä arkea. Haluan et elämä on joka päivä jännittävää. Ja rakastan sitä metsästäjä-fiilistä. Ja sitä ku saan "huijattua" jonkun pojan ihastumaan muhun. Oon kauhee ihminen.

Mut toisaalta, toisen vieressä nukkuminen on maailman parasta. Ja onhan se alkuhuuma aina aika ihanaa :) Ja ehkä jatkokin, ehkä en vaan oo kokenut sitä ikinä oikein? Tai sit oon vaan seurustellu liian epävarmojen ja roikkuvuuteen taipuvaisten poikien kanssa.
Paha poika sen pitäis joka tapauksessa olla.

Ehkä mulla ei kuitenkaan ole edes aihetta miettiä tälläisiä, kun ottaa huomioon, että punkkaripojasta ei oo kuulunu mitään. Tai no sano se mulle eilen moi. Ehkä se on vaan ujo, mutta NIIN OLEN MINÄKIN. Ja sit en tiiä halusko se vaan sellasen yhen illan jutun. Ja ehkä se ei tiiä, halusinko mä vaan yhen illan jutun. Ja miten voiskaan, enhän mä tiedä itsekään.

2010-11-14

ei mun jalkani kanna, kun olen sinun kosketusta vailla

Viime yönä joku tuntematon prepaidnumero oli soittanu mulle kymmenen yli kaks. Mua ärsyttää ku en tiiä kuka se oli. Enkä viiti kysyä, ku pelkään, et se oli Tomppeli.

Mä niin haluaisin nyhjätä jonkun kainalossa just nyt. Olisko punkkaripoika mitään? Siis se, jonka vieressä mä nukuin. Siinä ei oo muuta vikaa, ku se, et se näyttää aina niin pelottavalta, etten uskalla ees moikata sitä.

2010-11-12

Sun vieressä on lämmin, kun ulkona on kylmä

No niin. Tapasin keskiviikkona erään mukavan pojan, jonka kanssa olin jutellut aikaisemminkin. Hän on tosi kiva. Ja fiksu! Se on tärkeintä.


Nukuin sitten sen vieressä. Oli kivaa. En muistanutkaan, että jonkun kainalossa nukkuminen voi tuntua noin hyvältä. Ihanaa.

2010-11-10

Shots!


Oon menossa baariin, oon puutteessa ja erittäin viinanhimoinen. Hyvä ilta tulossa?

2010-11-09

Pidän miehistä joilla on järkeä ja niistä joita katsotaan kadulla

Mulla on ongelma ja se on luokkakaverini Tomppeli.

Kysyin siltä viime lauantaina ihan ohimennen lärvikirjassa että onko se täällä paikkakunnalla. Ei kuulemma ollut. Okei. Sanoi, että voisimme nähdä sunnuntaina, jos on ikävä. MITÄ VITTUA? En tarkoittanut, että haluaisin nähdä.

Maanantaina se ihan vihaisena kysyi, miksen puhunut sille sunnuntai-iltana. Mistä muka? Oli kuulemma ollut Facebookissa klo 20.30-23.30. Selvä.

Tänään: sulla on kiva mekko. Kiitos. Se on hame. Sen jälkeen tein samaisessa Facebookissa jonkun miehet-suomi-miehet-sanakirja-jutun, joka kertoi, että jos mies kehuu mekkoasi, niin se tarkoittaa, että sinulla on hänen mielestään kivat tissit. JEE.


Ärsyttävä tyyppi.

2010-11-06

so I was like, you know platform 9 3/4? I know something else with those measurements. best. pick up line. ever.

Rakastan Texts From Last Nightia.

Mulla on niin levoton olo. Haluan baariin! 2,5 viikkoa edellisestä kerrasta. Hyvä minä. Onneks mulla ei oo käteistä eikä pankkikorttia tällä hetkellä.

Keskiviikkona räjähtää. Stay tuned.

2010-11-03

When you get what you want, but not what you need.

 Elämä on epäreilua. Bongasin nyt alkusyksystä kaksi jumalaisen söpöä tyyppiä. Sehän on toki ainoastaan hyvä asia, sillä silmänruokaa ei koskaan ole liikaa. Huono asia on se, että tutustuin heihin. Toinen on mäntti ja toinen maailman täydellisin, mutta ihastunut kaveriini, jonka MINÄ hänelle esittelin. Eli kummastakaan ei ole mitään iloa. Surua senkin edestä, tästä jälkimmäisestä siis.

 Voisin vaikka palata vanhaan strategiaani ja tyytyä ihailemaan kiinnostavia tyyppejä vain kaukaa.

2010-11-02

Nyt riitti

Katoin eilen Nurse Jackieta (mahtava sarja btw), jossa oli kaksi sisarusta, joista toinen oli supernätti ja ärsyttävä, toinen taas tavallisempi ja vastuuntuntoinen. Ihana Dr. Cooper meni tietenkin juttelemaan jälkimmäiselle ja kehui häntä suorapuheiseksi tytöksi. "Lähtisiköhän siskosi siis kanssani ulos?"

Just näin mullekin aina käy. Oon niin kyllästynyt olemaan se tyttö, joka kelpaa paremman puutteessa, auttaa poikia iskemään muita tyttöjä tai kuuntelee muuten vaan niiden avautumista. EI! Minä haluan olla välillä se tyttö, jota isketään ja josta avaudutaan. Niin.

Mutta miten sellaiseksi tullaan? Tällä hetkellä naama täynnä näppylöitä/hilseileviä kohtia ja hienhajuisessa paidassa en ainakaan tunne itseäni sellaiseksi.